Lähetysterveiset Kuubasta

                          

Vuosi 2017 on ollut juhlavuosi Kuuban lähetystyössä. Olemme saaneet seurakuntana olla tukemassa kommunistisen Kuuban pastoreita Kansallisten tuki ry:n kautta jo 20 vuoden ajan. Ernesto Muñoz, Suomessa asuva kuubalainen, on ollut perustamassa tätä tärkeäksi kokemaansa työtä, joka kanavoituu nykyisin Malmin helluntaiseurakunnan kautta. Tuettavien pastoreiden määrä Camagueyin alueella, joka sijaitsee maan itäosassa, on tällä hetkellä noin 60 pastoria. Seurakuntamme tukee taloudellisesti heistä kolmea, kuukausittainen tukemme yhtä pastoria kohden on 10 euroa. Pastorit työskentelevät pääosin Kuuban maaseudulla. Tämän vuoden alussa seurakuntamme teki päätöksen laajentaa taloudellisen kannatuksemme kolmesta pastorista kuuteen.

 

Pastoreilla monia haasteita

Kuubassa pastoreiden työ on todella haastavaa. Uskovat kokevat vainoa, joka käytännössä ilmenee muun muassa opiskelu- tai työpaikkaa hakiessa. Ilman kommunistisen puolueen jäsenkirjaa paikan saaminen on vaikeaa. Lisäksi vastustusta ja uhkaa kohdataan noitien taholta. Esimerkiksi eräässä kylässä, jossa on yksi seurakuntamme tukemista pastoreista, asukkaat ovat 80 prosenttisesti lähtöisin Haitilta, joten siellä on useita voodoo-noitia. Seurakuntiin soluttautuu myös valheveljiä, jotka urkkivat tietoja ja välittävät ne puoluetoimistoon. Tietoisuus tästä vaikeuttaa luottamuksen syntymistä sisarten ja veljien keskuuteen.

 

Kuubalainen seurakuntaelämä on hyvin tiivistä kanssakäymistä, jopa päivittäin. Monet pastoreista asuvat perheineen rukoushuoneilla, jotka ovat pieniä ja vaatimattomia. Työn ja perhe-elämän erottaminen toisistaan on usein mahdotonta, ja tämä puolestaan voi vahingoittaa perheen sisäistä yhteyttä ja ilmapiiriä.

 

Mutta vainosta ja vaikeuksista huolimatta Jumalan työ etenee Kuubassa, kiitos Herralle! Raamattukouluissa opiskelee nuoria ja uusia seurakuntia syntyy. Halleluja!

 

Kiitollisuus tuestamme

Pastorit ovat kokeneet taloudellisen tukemme todella tärkeäksi. He ovat voineet jättää maallisen työnsä ja keskittyä seurakuntaan kokoaikaisesti. He ovat oppineet arvostamaan suomalaisia uskollisina tukijoina, jotka ovat sitoutuneet auttamaan heitä pitkäjänteisesti. Näin Jumala on rakentanut siunauksien sillan Kuuban ja Suomen Siionin välille. Olemme saaneet Kuubasta monia uskollisia esirukoilijoita, jotka siunaavat ja rukoilevat koko Suomen kansan puolesta.

 

Rukousaiheita:

  • Kuuban valtio, erityisesti seurakunnat ja pastorit perheineen.

  • Pyydämme esirukousta ja Jumalan johdatusta tulevan kesän Kuuba aktioon, jonka näyn ytimessä on Kuuban vuoristoalueen seurakunnat ja pastorit, heidän tapaamisensa, tukemisensa ja rohkaisunsa.        

Kiitos rukouksistanne!

Keijo ja Minna Lipponen