Juttelin vanhan äitini kanssa mahdollisesta sodasta Suomessakin.
Hän oli 7-vuotias Talvisodan alkaessa ja jäi orvoksi, kun hänen isänsä
kaatui rintamalla. Äidin koko lapsuus oli sota-aikaa.
Silti hän sanoo, että silloin lapset eivät joutuneet niin paljon kuin nyt
kohtaamaan sodan kauheutta, kun kuvia sodasta ei maalaislapsi
juurikaan nähnyt. Ilmahälytysten ajaksi mentiin pöydän alle ja turva
tuntui aivan riittävältä.
Omat lapsenlapseni ovat Ukrainan sodasta kauhuissaan, vaikka heitä
onkin yritetty varjella sitä koskevilta uutisilta. ”Ei kai sun iskä tarvi
lähteä sotaan?” - Kunpa ei ikinä tarvitsisi!
Sodan kokeneet sukupolvet tietävät, että sota vaikuttaa kaikkeen;
kokonaisvaltaisesti koko elämään. Ruokaa ei välttämättä saa ja taudit
saattavat lisääntyä, kaikesta on pulaa. Äiti muistaa parhaiten surun ja
puutteen.
Hän on kuitenkin lapsesta asti turvannut Jumalaan. Parhaita lääkkeitä
pelkoon ja ahdistukseen ovat Psalmit. ”Herra on minun valoni ja apuni,
ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?”
(27:1) ja ”Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. (91:4)
Jumalalta tulee apu ja turva aina! Ota sinäkin hänet turvaksesi, et joudu
milloinkaan pettymään Jumalaan, sillä hän on Rauhanruhtinas!
Iris Raunisalo