Sain äsken puhelun Ukrainasta. Sodan, pelon ja ahdistuksen keskeltä. Odotin näkeväni itkua, pelkoa ja epätoivoa. Mutta mitä tapahtuikaan: Videokuvan päässä oli ryhmä naisia, joiden kanssa olin opiskellut lukemista, tehnyt käsitöitä, nauranut ja itkenyt yli kolmen vuoden ajan. Parin tuhannen kilometrin päästä he vilkuttivat, lähettivät lentosuukkoja ja näyttivät pienokaisiaan. Uusia vauvoja oli syntynyt sitten viime kerran. Siinä oli auringon säteitä arjen keskelle.
Ukrainassa on sota. Mekin pelkäämme, mitä meitä kohtaa. Kuinka moni meistä istuukaan yksin kotona television ääressä ja yrittää väistellä pelon pommeja, joita meihin tähdätään. Nyt istun koneen ääressä ja katselen kuvia, joita ystäväni lähettivät. Sohvalla naiset istuvat lähekkäin ja nauravat. Yhdessä on helpompi kohdata vaikeita asioita. On paljon parempi olla lähellä toisia.
Jeesus puhui yli ymmärryksen käyvästä rauhasta. Se on tyyneyttä myrskyn keskipisteessä. Jeesus haluaa olla kanssamme, lähellämme, osa elämämme arkea. Silloinkin kun on kamalaa. Ja kummallista kyllä, jos annamme Hänelle siihen mahdollisuuden, elämän arjesta tulee paljon helpompaa.
Kirsi Hekkala
Commentaires