”Nukuttelen pienoista lapsenlasta... pojanherhiläistä, rakasta kookospähkinäpäistä. Minulla on joulupukin auktoriteetti ja siihen minä olen omiani.
Minä saan sen nukkumaan. Pian ja helposti.
- Ooppa ny hiljaa... rakkaani, sanon yrittäen hillitä rehvelin höpötystä.
Lapsi tietää, että pappa sanoo sen totisesti rakastavasta sydämestä. Jaarittelu Nallelle hiljenee hetken kuluttua. Pikkumies on unessa.
”Autuaita ovat hiljaiset...” On monenlaista hiljaista: murjottajaa, hiipivän varkaan hiljaista, kavalaa, valtioviisasta, sopivaa hetkeä odottavaa, pahojaan suunnittelevaa ja monenlaista muuta. Mutta Jumalan sanan autuaaksi sanomaa hiljaisuutta voi olla vain siellä missä on rauha. Hiljainen sydämen ihminen on sellainen.”
Löysin äidin laatikosta tämän isäni nelisenkymmentä vuotta sitten kirjoittaman tekstin. Hän oli onnellinen ensimmäisestä lapsenlapsestaan, esikoisestani, jonka kanssa ehti nukkua päikkäreitä kolme vuotta. Tekstistä tuli mieleeni ihana joululaulu ”Heinillä härkien kaukalon, nukkuu lapsi viaton”. Se on joululauluista puhuttelevin kaikkien kuurapartojen ja puurokauhojen joukossa. ”Ristillä rinnalla ryövärin, nukkuu uhri puhtahin, enkelparven tie, kohta luokse vie, rakkautta suurinta katsomaan.”
Tänä jouluna kaipaan ennen kaikkea rauhaa ja hiljaisuutta. Jeesus syntyi ihmiseksi, jotta ”maassa olisi rauha ihmisillä, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto.” Autuas rauha.
Rauhallista joulua!
Iris Raunisalo