”Goljatin” armoilla

Goljat oli noin 3 metriä pitkä filistealainen sotilas, josta Raamattu kertoo, oli kauhuksi Israelin sotilaille. Kukaan ei rohjennut alkaa kaksintaisteluun hänen kanssaan, joka ratkaisisi valtakuntien välit. Goljat häpäisi päivittäin vastustajien rivejä. Eräänä päivänä tuli nuori Daavid paikalle, totesi filistealaisen häpäisevän elävän Jumalan sotarivejä siksi halusi taistella filistealaista vastaan.

Taisteluvarusteet olivat todella erilaiset. Goljatilla oli ajan parhaat taisteluvälineet, Daavidilla oli vain laukku, linko ja viisi kiveä. Goljat julisti voittoa oman jumalansa nimeen ja Daavid lähti taisteluun Israelin elävän Jumalan nimeen. Taistelua ei voitettu taisteluvälineiden paremmuudella tai ammattitaidolla. Taistelu oli äärettömän lyhyt, Daavid riensi taistelurintamaan lingon ja kiven kanssa. Otti kiven laukusta ja linkosi sen osuen panssareiden välistä suoraan Goljattia otsaan. Taistelu oli voitettu, ei väellä eikä voimalla vaan elävän Jumalan nimessä. (1Sam. 17).

Meilläkin saattaa olla elämässämme erilaisia ”goljatteja”. Niitä voi olla valtakunnilla, perheillä ja yksilöihmisillä. ”Goljatit” voivat nousta meille esteeksi tai vuoreksi monella tavalla. Useimmiten pelkona, joka lamaannuttaa meidät toimintakyvyttömäksi. Voimmeko pelokkaina taistella arjen ”goljatteja” vastaan? Ovatko ne vain inhimillisiä ja ajallisia välineitä, vai turvaudummeko kuten Daavid näkymättömään ”elävään Jumalaan”. Lupauksiin luottaen Daavid voitti taistelun. Jumala odottaa, pyyntöämme saada tulla mukaan arjen keskelle auttamaan ”goljattiemme” voittamisessa. Hänen kanssaan ”goljatit” eivät meitä hallitse, voimme katsella luottaen huomiseen.

Ossi Husu