Mummini kuoli äskettäin. Muistotilaisuudessa pidin pienen puheen missä kerroin muistoja lapsuudesta ja niistä ajatuksista, mitkä nousivat mieleeni isoäidin elämää miettiessäni. Itselleni muistot ovat tärkeitä ja merkityksellisiä mutta omat lapseni eivät mummia päässeet tuntemaan kuten minä. Heillä on isomummista jotain uudempia omia muistojaan ja heidän lapsensa taas eivät enää mummia pääse näkemään ja tuntemaan kuin valokuvista ja kertomuksista, jos sieltäkään.
Yksittäisen ihmisen elämä jää suuressa mittakaavassa kovin vaatimattomaksi. Vaelluksemme tässä ajassa on kovin lyhyt. Luin kappaleen psalmista 103; ”Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.”
Kuitenkin jokaisen ihmisen elämä on merkityksellinen. Ilman isovanhempia ei olisi vanhempia eikä heidän lapsiaan eli meitä. Ja vaikka olet vain yksi miljardeista, olet taidonnäyte, jollaista ei ole toista. Ei tule koskaan olemaan eikä koskaan ole ollut. Sinä olet ihme. Taivaallinen Isä on pannut sinutkin alulle ja antanut sinulle elämän. Ainutkertaisen elämän. Sillä on iankaikkinen jatkumo tämän ajallisen jälkeenkin. Se mikä lopulta merkitsee, on suhde Jeesukseen. Ilman häntä ei ole mitään. Mutta Hänessä on kaikki. Ja tämä näkyvä ei todellakaan ole se kaikki!
Minna Jalonen