Search

Kasvualusta

Kesä on ollut lämmin ja välin myös sateinen, joten se on tuonut kaikille näin sopivia ilmoja nauttia kesästä. Luonnossa kasvitkin ovat olleet hyvin vihreitä ja reheviä.

Itse olen keskittynyt tänä kesänä erityisesti perunamaan hoitamiseen. Muina vuosina olen vain huolehtinut sen kastelemisesta, en sen muusta hoidosta. Tosin olen kuullut, että peruna istutuksen jälkeen ei tarvitse vettä kuin vasta sitten kun ne laitetaan pataan. Siksi lopetin kastelun ja siirryin rikkaruohojen poistamiseen. Huomasin, kuinka paljon erilaisia rikkaruohoja oli ja kuinka pian niitä kasvoi maasta uusia.

Muistin Raamatun myös puhuneen maan puhdistamisesta. ”Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.” Nämä olivat Jeesuksen sanoja mitkä hän puhui opettaessaan kansaa. Matt.15:13. Juuri niin olin tehnyt repinyt etenkin vesiheinää juurineen maasta. Raamatun ohje on hyvä, jos maahan jää juuria sen kasvusto nousee pian uudestaan pintaan. Maa tuottaa paremman sadon, kun siitä poistetaan rikkakasvit, jotka vievät maasta voiman. Samoin elämä meissä puhdistuu, kun kitkemme siitä juurineen pois sellaiset asiat, jotka eivät ole meille hyväksi. Voimme puhdistaa itseämme ulkopuolelta, mutta sisäpuolelta emme onnistu. Jeesus tahtoo auttaa vapautumaan kaikista orjuuttavista asioista. Hän tarjoaa apua puhdistumiseen, jopa kaikista rikkomuksista ja synneistä. Elämän laatu paranee, kun kasvualustan Jeesus saa puhdistaa.

Ossi Husu

1 view

©2020 by Nurmijärven Helluntaiseurakunta