top of page
Search

Kuparisen kahvipannun opetus

Perin äidiltäni mustanpuhuvan kahvipannun. Pannu on kulkenut suvussa pitkään ja tiedän ettei se aina ole ollut noin ruma. Muistan lapsuudesta, kuinka isoäitini kaatoi kiiltävästä kuparipannusta purukahvia vieraille.

Viime viikolla päätin yrittää saada sitä takaisin entiseen loistoonsa. Ostin tuubin metallinpuhdistus ainetta ja ryhdyin jynssäämään. Uskomatonta kyllä, kohta kyljet kiilsivät kirkkaina. En ollut uskoa, että likaisen tahmean pinnan alla voisi olla jotain niin kaunista.

Moni meistä uskoo olevansa menetetty tapaus. Näin meille väitti eräs vankikarkuri vuosia sitten. Hän oli mielestään tehnyt liian monta väärää valintaa. Kaikki, mikä oli kaunista ja hyvää oli peittynyt kaiken pahuuden alle. Mies uskoi, ettei hänellä ollut toivoa. Edes Jumala ei voisi antaa anteeksi ja tuoda rauhaa hänen elämäänsä. Kuinka väärässä tuo rikollinen olikaan. Juuri silloin Jumala tarjosi mahdollisuutta puhdistua kaikesta menneestä. Jeesuksen veri on puhdistusaine, joka saa aikaan vallankumouksen. Hän muuttaa kaiken uudeksi, jos vain annan Hänelle siihen luvan. Uusi elämä Jeesuksen kanssa tuntuu upeammalta kuin kauniina kiiltelevä pannuni.


Kirsi Hekkala

 
 
 

Recent Posts

See All
Elämän leipää

Uskonasioista puhuttaessa kuulee usein kommentin: ”Olen minäkin Raamatun lukenut läpi.” Sillä puhuja tarkoittaa, että tietää asiasta –...

 
 
 
R.I.P

Sosiaalisen median päivityksissä törmää usein otsikon mukaiseen mainintaan, kun joku kirjoittajalle merkityksellinen tai läheinen ihminen...

 
 
 
Auttaako kukaan?

Oli perhe, jossa isällä oli kaksi poikaa, joita hän rakasti ja kasvatti heitä. Erään kerran toinen sanoi isälle: ” Minä haluan lähteä...

 
 
 

Comments


©2025 by Nurmijärven Helluntaiseurakunta

bottom of page