top of page
Search

Miksi näin? Miksi ei? Milloin? Minne sitten?

Elämässäni, kuten monen muunkin elämässä varsinkin nyt korona-aikaan, on paljon erilaisia epävarmuus tekijöitä. Lisäksi painin taas tietynlaisessa kriisissä liittyen erääseen elämän osa-alueeseen. Kesäkin on kohta muisto vain ja kylmyys, kosteus ja pimeys hiipii kuin varkain esiin koloistaan. Syksy on täällä. Ja niin on koronakin mutta rokote ei.

Meillä ihmisillä on usein paljon avoimia kysymyksiä ja helposti alamme syyttämään Jumalaakin epäonnesta. Tai sitten ajattelemme, että ei Jumalaa olekaan, koskei Hän voisi sallia jotain näin kamalaa tapahtuvan.

Tänään luin Jobin kirjaa ja sain rohkaisua huomiseen ja kaikkeen epävarmuuteen. Omat kärsimykseni eivät ole mitään siihen verrattuna mitä Job joutui kestämään. Hän ei kuitenkaan kieltänyt Jumalaa vaikka kapinoikin ja inhimillisesti väsyi taakan alla. Hän uskoi, että Jumala kaikkitietävyydessään ymmärtää paremmin ja näkee laajemmin: Job 12:13 ”Jumalalla on viisaus ja voima, hänellä neuvo ja ymmärrys.

Kun Job todella väsyi ja alkoi nurisemaan Jumalaakin vastaan, halusipa kuollakin, pääsi Hän Isän puhutteluun ja nöyrtyi. Taivaan ja maan Luoja muistutti Jobille, ettei ihminen voi riidellä luojaansa vastaan eikä käsitä kaikkea Jumalan työtä ja valtasuuruutta. Job lausui lopulta: 42:2 "Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa.” Minäkin nurisen enkä jaksaisi aina odottaa mutta loppujen lopuksi uskon kaiken menevän Isän tahdon ja paremman ymmärryksen mukaan, jos vain tahtoonsa taivun ja kärsivällisesti odotan. Sitä rukoilen.

Minna Jalonen

6 views0 comments
bottom of page