Vietimme kuukauden Ukrainassa jokin aika sitten. Asuimme kaukana sodan vaaroista. Meidän ei tarvinnut pelätä pommituksia, mutta konfliktin vaikutukset tuntuivat jokapäiväiseen elämäämme. Sireenit varoittivat säännöllisesti mahdollisesta uhkasta, sähköt katkeilivat ja talon lämmittäminen oli jatkuva haaste. Se ei koskaan lämmennyt 15 astetta korkeammalle.
Pimeässä taskulampun valossa yritimme tihrustaa työasioitamme. Ruoan saimme keitettyä kaasuliedellä. Kun villapaidan päälle puki vielä villatakin, niin tarkeni ja villasukat tohveleissa tuntuivat oikein mukavalta. Mutta vähitellen olemus alkoi turtua. Pimeys teki väsyneeksi ja viileys kangisti.
Kunnes sitten kerran kesken aamiaisen lamput syttyivät. Koskaan en ole ollut niin onnellinen valosta. Hyppäsin pystyyn, otin pari tanssiaskelta ja hurrasin. Aistini heräsivät, koin olevani elossa.
Nyt Suomen kodissamme nautin kevään pitenevistä päivistä ja auringon paisteesta. Yhtä lailla täällä valo saa aikaan elämää itsessämme ja ympärillämme.
Jeesus sanoi kerran: ”Minä olen maailman valo”. Hänen läheisyydessään on elämää, joka tuntuu ja näkyy. Ja mikä parasta, ei tarvitse harhailla päämäärättömästi, kompastella eikä ahdistua. Jeesuksen kanssa on hyvä elää.
Kirsi Hekkala
Comentarios