Search

Päätös

Nyt minun on tehtävä jotain. Eturivissä istuva mies oli kääntynyt salissa olevaan yleisöön päin ja katsoi suoraan minuun. Olin istunut jo pitkään tuskaisena paikallani, enkä juuri ollut pystynyt kuuntelemaan, mitä edessä puhuttiin. Ajatukseni pyörivät yhtenä sekamelskana, ja sisimmässäni kaikui tyhjyys. Olin pettynyt itseeni ja läheisiini, menettänyt ilon – ja myös kyyneleet. Tosin ulkopuolelta katsottuna elämässäni näytti kaikki olevan hyvin: naimisissa, yksi lapsi, työpaikka, oma asunto. Mutta sydämeni oli raskas, ja kyselin elämän tarkoitusta.

Tiesin, että tuo mies odotti minua ja ystävääni. He halusivat yhdessä rukoilla kanssani ja pyytää Jumalaa elämääni. Tiesin, että jotain täytyi muuttua, mutta mitä. Olin tähän asti kieltänyt Jumalan olemassaolon. Miten nyt voisin mennä ja sanoa, että uskon? Jos Jumala onkin olemassa, Hän näkee epäilykseni, vaikka sanon uskovani. Mitä sitten tapahtuu? Ja jos en mene, mikään ei muutu, palaan kotiin yhtä tyhjänä kuin tulin. Entä mitä muut sanovat? Ajatukseni ryntäilivät sinne tänne.

Noista hetkistä on jo yli 30 vuotta. Nämä vuodet olen saanut elää Jumalan lapsena. Luovuin tuolloin epäuskostani ja tunnustin Jeesuksen Herrakseni ja Vapahtajakseni. Paljon on ollut niin iloa kuin surua. On tapahtunut asioita, joita ei voi ymmärtää miksi. Asioita, jotka ovat lähes murskanneet alleen, järisyttäneet uskoni perustuksiakin.

Silti tiedän, että kaiken läpi Jumalan ikuiset käsivarret ovat kannatelleet elämääni. Jeesus on lupauksensa mukaisesti läsnä myös sinun elämässäsi, kun vain annat Hänelle siihen mahdollisuuden. Hän ei petä eikä jätä.


Pike Saarinen

1 view

©2020 by Nurmijärven Helluntaiseurakunta