Äitini sai kaikki viherkasvit kukoistamaan. Äidin kuoleman jälkeen kukat saivat uuden kodin siskontyttöni luota. Hän oli jo tottunut niitä hoitelemaan käydessään usein mumminsa luona. Viime viikolla sain kuvan yhdestä ruukkukukasta, jonka siskontyttöni kuljetti kotiinsa lähes kaksi vuotta sitten.
Aluksi tuo suuri kasvi oli ollut kukkiva ja vihreä. Hyvästä hoidosta huolimatta se kuitenkin pikkuhiljaa pudotti kaikki lehtensä ja kukkansa. Jäljelle jäi iso kasa kuivia oksia. Hellittämättä uusi omistaja jatkoi tuon rankakasan sumuttelua ja kastelua. Kuukausien kuluttua sitkeys palkittiin, kasvi virkosi, ja oksista nousi uusia lehtiä. Nyt, keskellä harmaata märkää loppusyksyä, kauniit punavalkoiset kukat olivat puhjenneet esiin.
Mietin, että näinhän meillekin joskus käy. Ehkä tuo kukka kolhiintui kuljetusmatkan aikana, ja myös me kolhiinnumme tässä elämässä taivaltaessamme. Kohtaamme asioita, jotka tuottavat meille kärsimystä ja huolta, ja ne valtaavat yhä enemmän näköalaamme huomisesta. Pikkuhiljaa ikään kuin kuihdumme, ja sisällämme elämänilon virtaus hiipuu. Päivittäisistä toimistamme katoaa tyytyväisyys, ja aamusta iltaan vain suoritamme tehtävälistaa. Elämä eteenpäin näyttää tuolta sekavalta kasalta kuolleita oksia.
Jumala lupaa Raamatussa tuoda elämää jopa kuolleisiin kuiviin luihin. Miksei sitten meidän kuihtuneeseen oksakasaamme? Jeesus Kristus, Jumalan Poika, tuli maan päälle tuomaan toivon elämäämme. Voit rukoilla Jumalaa Jeesuksen ristinkuolemaan turvautuen, ja Jeesus puhdistaa kuolleet oksat. Uusi elämä voi virrata sisimpääsi armon ja totuuden kautta.
Pike Saarinen
Comments