top of page
Search

Rauhanruhtinas

Suomessa on vuoden lopussa kaksi suurta juhlaa, Itsenäisyyspäivä ja Joulu. Erikoisesti tänä vuonna meidän monien mielessä maamme itsenäisyys on noussut suureen arvoon ja tulevaisuuden suhteen on jo valmisteluja tehty, että saisimme elää edelleenkin itsenäisessä maassa.

Viime sotien jälkeen oli arvomaailma Suomessa toisenlainen kuin tänään. Esim. hengellisiä asioita kunnioitettiin aivan eri tavalla. Kun olin lapsi, meillä mm. kuunneltiin joka sunnuntai Jumalanpalvelukset radiosta. Vaikka Jeesuksen kärsimystä ja hänen kuolemaansa ja ylösnousemustaan ei vielä ymmärtänytkään, sunnuntai oli arvokas juhla- ja lepopäivä.

Nyt, jos koskaan tämä kansa tarvitsee heräämistä myös hengellisiin asioihin nähden. "Vanhurskaus on kansalle kunniaksi, mutta synti on kansojen häpeä" (Snl 14:34). Jumala kutsui minua ja kutsuu sinuakin yhteyteensä Raamatun sanalla, "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon" (Matteus 11:28).

Tänäkin Jouluna Jeesus tarjoaa suurinta lahjaa, itseään. Älä pidä halpana tätä tarjousta, elätpä hyvää elämää tai olet mahdollisesti erilaisten riippuvuuksien orja. Hän ei kulje kenenkään ohitse, jos vilpittömästi rukoilet häneltä syntejäsi anteeksi. Ainostaan Jeesuksen kautta meillä on mahdollisuus päästä taivaallisen isämme luo. Jeesus tuli sitä varten, että meillä olisi elämä, yltäkylläinen elämä.

Haluan toivottaa kaikille lehden lukijoille Rauhallista Joulua ja Siunausta vuodelle 2023!


Sinikka Loikkanen

 
 
 

Recent Posts

See All
Elämän leipää

Uskonasioista puhuttaessa kuulee usein kommentin: ”Olen minäkin Raamatun lukenut läpi.” Sillä puhuja tarkoittaa, että tietää asiasta –...

 
 
 
R.I.P

Sosiaalisen median päivityksissä törmää usein otsikon mukaiseen mainintaan, kun joku kirjoittajalle merkityksellinen tai läheinen ihminen...

 
 
 
Auttaako kukaan?

Oli perhe, jossa isällä oli kaksi poikaa, joita hän rakasti ja kasvatti heitä. Erään kerran toinen sanoi isälle: ” Minä haluan lähteä...

 
 
 

Comments


©2025 by Nurmijärven Helluntaiseurakunta

bottom of page