Uskovan elämä on, paitsi jatkuvaa kieltäytymistä kaikesta kivasta, ilotonta tarpomista kaitaa tietä pitkin? Tällaisena monet meidät näkevät ja niin itsekin aikoinaan ajattelin. Vääremmässä en olisi voinut olla!
Jos ”kaikki kiva” tarkoitaa syntiä – jonka olemassaoloa ei nykyään edes tunnusteta – niin synnin seuraukset ovat ainoastaan pahat: pelko, katkeruus tai viha, ja ainakin lopulta kuolema.
Pelastus, syntien anteeksisaaminen, vie ihmisen ahtaalta vapauteen. Iankaikkinen elämä alkaa jo tässä elämässä ja jatkuu taivaassa. Anteeksi saanut ihminen on kiitollinen, rakastaa Armahtajaansa ja tahtoo tehdä Hänen tahtonsa. Ilo, rauha ja rakkaus kuuluvat vapauteen. Jumala vaikuttaa rakastamaan lähimmäisiä, joita vastaan ei halua tehdä pahaa, syntiä.
Kaidaksi uskovan tien tekee se, ettemme tässä elämässämme ole vapautuneet ihmisyyteen kuuluvista vaikeuksista, sairaudesta tai väärien valintojemme aiheuttamista ahdistuksista. Kulkusuunta on kuitenkin kirkas. Ja vaikka vaellus joskus onkin vaikeaa, ”minä silti jaksan toivoa; olen kahden maan kansalainen”.
Oma uskoontuloni tapahtui viisikymmentä vuotta sitten. Kauan sitten siis se löytyi, ikuisen elämän lähde. Tai siis pikemminkin Hän, Jeesus Kristus.
Iris Raunisalo
Comments