Toivottomalta tuntuvat elämäntilanteet voivat kääntyä parhaaksemme, kun pyydämme apua oikeasta suunnasta. Uuden Testamentin kirjoittaja Luukas kertoo sokeasta kerjäläisestä, jonka elämä oli kulkenut samoja masentavia ratoja päivästä päivään, vuodesta vuoteen. Elinpiiri oli kutistunut olemattomiin, eikä tulevaisuuden suunnitelmia liiemmin ollut. Sokeudesta ja kerjäämisestä oli tullut vallitseva osa miehen identiteettiä.
Yksi päivä muutti kuitenkin kaiken. Kerjäläinen kuuli, että Jeesus lähestyi sitä kaupunkia, johon johtavan tien varrella hän istui ja kerjäsi. Se, mitä hän oli kuullut Jeesuksesta, sai hänet tarttumaan tilaisuuteen. Ikään kuin ihmeen lailla toivon kipinä oli saavuttanut miehen synkän ja toivottoman mielen. Hän uskoi kuulemaansa Jeesuksen hyvyydestä, ja niin hän huusi apua sydämensä pohjasta: “Daavidin Poika, armahda minua!” Apu tuli, mies sai näkönsä, ja oli aika aloittaa uudenlainen elämä.
Nuorena aikuisena olin ajautunut umpikujaan. En päässytkään enää pakoon väärien tekojeni tuomaa painolastia enkä kasvavaa kuolemanpelkoa. Vaikka ulkonaisesti elämäni oli kunnossa, sisäisesti olin sokea kerjäläinen – tarvitsin auttajaa. Olin kuullut Jeesuksesta, ja olin nähnyt, mitä kaunista hedelmää usko sai ihmiselämässä aikaan. Lopulta itsekin nöyrryin ja huusin: “Jeesus, armahda!” Ja niin Hän armahti, ja armo kantaa edelleen.
Meillä on toivoa, vaikka olisimmekin toivottomat. Maistuisiko sinullekin Jumalan armo?
Esa-Pekka Mattila
www.nurmijarvenhelluntaisrk.fi