top of page
Search

Toivoa tulevaisuuteen

Elämme harvinaisessa poikkeustilassa, jollaista ei ole ollut kuin viimeksi sodan aikaan, jolloin monet meistä emme olleet edes syntyneet. Ihmiskuntaa koetellaan aivan uudella tavalla ja vaikutukset kohdistuvat koko maailmaan. Maailma tulee myös muuttumaan monessa suhteessa koronakevään jälkeen. Kukaan meistä ei vielä tarkalleen tiedä mitä tulee tapahtumaan ja juuri tämä epätietoisuus alkaa helposti kalvamaan ihmismieltä ja aiheuttaa epävarmuutta ja pelkoa. Sairastunko itse vakavaan koronatautiin? Mitä jos kuolen? Entä rakkaani? Saanko pitää työpaikkani? Saanko laskut maksettua? Joutuuko yritykseni konkurssiin? Kuinka kauan jaksan tehdä töitä kotoa käsin? Kauanko jaksan töissä?

1940-luvulla elettiin vielä aikaa, jolloin kansakunta yhtenäisemmin ja jopa presidentti vetosi ja turvasi Jumalan sanaan ja ymmärsi mistä todellinen apu tulee, kun maailman viisaat ja oppineet eivät kykene ratkaisuja kertomaan eivätkä kansaa rauhoittumaan. Jumala on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Hän ei muutu eikä hänen sanansa muutu. Hänen sanastaan voimme aina uudestaan ammentaa lupauksia, lohdutusta ja rauhaa omaan aikaamme.

Jer. 29:1 ”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Fil. 4:6-7 ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.”

Minna Jalonen

17 views0 comments
bottom of page