Ihminen häärää tavanomaisissa, päivittäisissä askareissaan; miettii jo seuraavaa työtä, ja murehtii kaikkea sitä mitä ei saa tehdyksi. Illalla hän sitten pohtii jo seuraavaa päivää - ja sen töitä. Uudelleen ja uudelleen. Ja silti, on niin kovin turhauttavaa tehdä aina samat rutiinit; milloinkaan ei tule valmista. Äiti ei ehdi leikkiä lapsensa kanssa, kun pitää tehdä niin monta hommaa vielä. Ja sitten äkkiä huomaakin, että lapsi on kasvanut ja olisi pitänyt olla enemmän hänen kanssaan. Mutta kun olivat ne työt. Sukupolvesta toiseen teemme nämä samat virheet.
Olen itsekin Martta-sielu. Aina pitää olla joku työ tekeillä. On vaikeaa olla tekemättä mitään.
Mutta mikä on tärkeää? Olisiko parempi hiljentyä ajattelemaan? Antaa villakoirien juosta nurkissa ja pitää lastaan enemmän sylissä, nauraa ja leikkiä hänen kanssaan, jutella?
Mieheni kertoo jo lapsena ajatelleensa miten turhaa kaikki on. Jos tämä elämä on kaikki, mitä järkeä siinä on? Ajatus ahdisti häntä. Itsekin muistan miettineeni samoin. Meidän kymmenvuotias tyttärenpoika menetti hiljattain läheisen kummitätinsä ja joutui kohtaamaan ihmisen kuolevaisuuden. Näkevätkö he toisiaan enää koskaan? Poika pohti kiipeävänsä vuorelle ja heittävänsä sieltä kaikki surut alas, jotta voisi jatkaa taas elämäänsä.
Ukki on opettanut poikaa rukoilemaan ja kertomaan murheensa Jumalalle.
Kuolemattomuus, iankaikkinen elämä, on saavutettavissa Jeesuksessa. Se alkaa jo tässä elämässä ja jatkuu, vaikka ihminen kuoleekin. Niinkuin Jeesus sanoi Martalle: ”Joka elää ja uskoo minuun, ei ikinä kuole”. (Joh.11:26) Elämä ei ole turhaa, kun on päämäärä ja tarkoitus, päästä Kotiin.
Iris Raunisalo
Comments