Sata vuotta sitten riehui koronan kaltainen pandemia, joka tappoi miljoonia ihmisiä, espanjantauti. Hämeenlinnan punavankileirillä oli murheellisen kansalaissodan jäljiltä kymmeniä tuhansia nälkiintyneitä vankeja, jotka olivat otollista maaperää kulkutaudeille. Äitini eno, 25-vuotias juuri avioitunut mies, sairastui myös tautiin. Jostain syystä espanjantauti tappoi eniten nuoria aikuisia ja isoenonikin kuoli vankileirillä heinäkuussa 1918.
Samaan tautiin sairastui myös isäni äiti, jolla oli kaksi pientä lasta, toinen vielä imeväisikäinen. Mummo häälyi kauan elämän ja kuoleman rajalla, kärsi keuhkokuumeesta ja yski verta.
Mummo oli hyväkuntoinen, nuori nainen ja selvisi lopulta sairaudesta. Hän oli uskovainen ja turvautui Jumalaan kaikessa.
Nyt kun olemme samankaltaisessa tilanteessa ja monet pelkäävät miten tästä selvitään, olen muistellut mummoni usein käyttämää sanontaa: ”Kun itsekin yrittää, niin Jumalakin auttaa.” Sillä hän tarkoitti, että pitää tehdä se mihin pystyy ja kuitenkin luottaa kaikessa Jumalaan; ettei saa toimia tyhmästi, koska Jumala on antanut meille terveen harkintakyvyn.
Itse kuulun tämän pandemian riskiryhmään ja olenkin noudattanut kaikkia annettuja ohjeita ja rajoituksia parhaani mukaan, vaikka olen havainnut, että niin tehdessäni kuulun vähemmistöön.
Kuitenkin, kaikki alkaa itsestä. Niin kuin mummoni, niin minäkin turvaan Jumalaan. Psalmi 91 lohduttaa minua, toivon että sinuakin.
”Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: Herra on minun turvani ja linnani, Hän on minun Jumalani, johon minä turvaan.”
Iris Raunisalo