“Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa.” Näin marraskuussa pimeys tuntuu erityisen painostavalta. Jeesus ei toki viittaa Suomen syksyn synkkyyteen, vaan ihmisen kokemaan sisäiseen, henkiseen ja hengelliseen pimeyteen tai valoon. Nämä sanat rohkaisevat minua pimeyden keskellä, joka meinaa sisimpääni salakavalasti hiipiä.
Valoa voi kokea marraskuussakin. On valo, joka loistaa, vaikka ulkona olisi pimeää. Tämä valo tuli maailmaan hyvin synkkään aikaan Israelin historiassa. Ulkoisesti asiat olivat pielessä - oltiin vieraan vallan alla ja monella muutenkin alaspainettuja. Luvattua Vapahtajaa oli odotettu satoja vuosia. Yhtäkkiä, yllättäen, hän saapui. Valo tuli synkkyyden, epätoivon ja sorron keskelle. Mutta hän ei tullut vapauttamaan ulkoisesta pimeydestä, vaan sisäisestä. Hän tuli antamaan uudenlaisen toivon ja ikuisen, täyden elämän kansalleen ja kaikille kansoille. Tämä valo on tietysti Kristus.
Ehkä tämä ei meitä täällä pohjoisessa 2000 vuotta myöhemmin kauheasti kosketa. Minua se kuitenkin koskettaa, sillä valo, Kristus, vaikuttaa sisimmässäni. Kun ahdistaa, masentaa, tuntuu toivottomalta, alakuloiselta tai lannistaa, tiedän toivon olevan olemassa ja ilon olevan todellista. Kyse on valon todellisuuden muistamisesta. Sen muistamisesta, mitä hän on tehnyt, miten hän on rakastanut. Elämällä on merkitys ja tulevaisuus hänen rakkautensa valossa. Pimeys on todellista, mutta niin on valokin. Tiedän, että valo ei riipu olosuhteista tai ilmastosta. Tämä valo asuu sisälläni ja loistaa minussa. Se auttaa jaksamaan ja elämään täysillä, jopa marraskuussa.
-Sara Salminen